Hei! Kerron tähän alkuun hieman raskauskuulumisia ja sitten ajattelin kertoa teille millainen äiti haluaisin olla. 

 Raskaus on edennyt jo viikoille 36+0 hurjaa miten aika kuluu näin nopeasti! Laskettuun aikaankaan enään vajaa kuukausi. Supistuksia on alkanut öisin tulemaan ja yöt ovat olleet viimeisen viikon todella vaikeita kun nukutuksi ei vain saa :(. Mutta ainakin tietää että pian se pieni on maailmassa. Jokainen päivä on yhtäodottamista ja varovaisuutta. Tietyt asennot ja liikkeet saavat minulle todella voimakkaita kipuja ja siksi niitä väistelenkin parhaani mukaan. 

Jokainen äiti varmasti miettii ennen ensimmäisen lapsen syntymää millainen äiti sitä haluaisi olla, niin myös minäkin ja ajattelin kertoa nyt niitä asioita tänne. 

Haluaisin olla äiti kenelle uskaltaa kertoa ne vaikeimmatkin asiat. Kenelle uskaltaisi soittaa myös tehtyään jotain tyhmää. Haluaisin olla äiti joka laittaa rajat mutta myös antaa tilaa elää omaa elämää. Toivoisin että myös lapseni uskaltaisi kertoa mielipiteitään ja olla rehellinen. Jokainen äiti varmasti rakastaa lastaan on hän millainen tahansa. Haluaisin olla se äiti kenen kanssa kehtaa kulkea kaupungilla ja ketä ei tarvitse hävetä vanhempanakaan. Toivon että minun ja lasteni välit ovat aina läheiset ja he tietävät että aina saa ja uskaltaa tulla kotiin, myös aikuisena! Toivon myös että lapsellani on molemmat vanhemmat aina turvana ja tukena ja että pystymme ja haluamme pitää perheemme koossa koko elämämme ajan. Tietenkään viimeinen toive ei ole kiinni vain minusta vain myös Jannesta yhtälailla! Minun mielestäni vain kaikki asiat ovat sellaisia jotka voi selvittää jos vain halua ja tahtoa löytyy molemmilta. En kyllä tarkoita sitä ettei lapsen voisi olla hyvä elää myös eronneessa perheessä olenhan itse sellaisesta, mutta ehkä juuri siksi toivon että minulla on lapsen kasvattamisessa ja hänen elämässään mukana se tärkein ja rakkain ihminen! Voin senkin sanoa ettei minusta olisi tähän yksin ollutkaan. 

<3: Janette

 

Heippa kaikille! 

Viikonloppu vierähti aika nopeasti ja tekemistä oli jos jonkinmoista. Perjantaina Janne oli oulussa, mutta olin ajelemassa sen vanhempien ja siskon kanssa. Lauantaina olikin sitten jos jonkinmoista autonlaittoa (ei mulla), mutta hain mä silti vauvalle hoitopöydän. Sunnuntai vietettiin suurinpiirtein samoissa merkeissä ja itse kokosin ja laitoin vaunuja! Pikkuhiljaa kaikki alkaa olla valmiiina enään vain sängyn haku ja kokoaminen:). 

Arki alkoi normaaliin tapaan Jannen mennessä töihin. Eilen en oikeen jaksanut tehdä mitään oli olo tukkoinen ja kipeä. Tänään sentään saanut jo jotain aikaseksi (ruuan laittoa yms). Tänään minulla oli myös ensimmäinen synnytysvalmennus josta siitäkin ''nauttiminen tai siihen keskityminen'' jäi aika vähälle kun selkä on niin kipeä että istuminen yhtä tuskaa. Mahassa myös todella kovaa painetta joka se sitten varmaan heijastuu myös alaselkään. Tänään kuvasin myös vähän mahankasvua ja muodonmuutosta. Maha on mielestäni painunut alemassa ja pyöristynyt kauheasti. Paljon mielessä pyörii myös ajatus ja odotus synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan. 

Pakko myöntää että jopa jännitys synnytystä kohtaan on päivä päivältä kasvanut. Mielessä pyörii että entä jos kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu tai vauva joudutaankin leikkaamaan yms. En nyt voi sanoa että pelkäisin mutta kyllä sitä entistä enemmän miettii asiaa kun se lähenee. :) Valmennuksessa kyllä huomasi kuinka paljon kaikkea eri apuja ja vaihtoehtoja siinä tilanteessa sitten on. Onhan siellä ammatti-ihmiset auttamassa ja neuvomassa mitä kuuluu tehdä ja mitä ei.

 

Siinä vielä tuoreimpia kuvia masusta ja minusta!

 

<3: Janette

Hei!

Perjantaina yleensä kaikkien päivien suunnitelluin, tai niin ainakin muilla. Minun ainut suunnitelma tälle päivälle on että kerkeän Jannen kanssa kauppaan ennen kuin hän lähtee hakemaan kaverilleen autoa! Loppuillan vietänkin sitten yksin kotona omassa hyvässä seurassa. 

Keskiviikko aamuna sain kuulla äidiltäni ikäviä uutisia kun meille rakas hevonen oli yön aikana katkaissut jalkansa (ilmeisesti liukastunut) ja hänet jouduttiin 9.9 lopettamaan, koska mitään ei ollut tehtävissä. Kyllä siinä illalla kun istahti kotisohvalle niin muutama kyynel vierähti silmäkulmasta ja useita hyviä muistoja juolahti mieleen kun hetken ajatteli asiaa. 

Keskiviikkona sitten vihdoin menin sinne lääkäriin tutkituttaan että miksi tämä flunssa ei mene ohi ja löytyikin sieltä vihdoin syy poskiontelontulehdus! :( Mutta nyt on antibioottikuuri päällä ja toivotaan että sillä menisi ohi! 

Eilen sitten hurahdin leipomaan ja laittamaan ruokaa! Tuloksena oli pannukakkua ja makaronilaatikkoa. Kyllähän nuo kaupaksi menivät! Aloin myös hetken mielijohteesta kutoa. (luultavasti kaulahuivia en vielä ihan varma. Ja turha suunnitella liikaa kun tuskin valmistuu ainakaan täksi talveksi! :D) Päätimme myös Jannen kanssa eilen että saan ottaa järjettömään eläin kuumeeseeni kissanpennun <3 Nyt vasta 1.5 viikkoinen pallero on valloitanut sydämmeni! <3

Mamin pieni <3 Voiko suloisempaa olla kun toisella vasta eilen auenneet silmät<3

Poltin keskiviikko iltana kynttilää rakkaan Irman muistolle<3

 

Hauskaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! 

<3: Janette

Hei! 

Taas on viikkoja kulunut ja odotus senkun kasvaa että pikkuinen tulee maailmaan. Perjantaina viikkoja jo huimat 30! Aika on kyllä kulunut siitä nopeasti ku sain itse kuulla pikkusen maailmaan tulosta. Ihana syksykin on saapunut ja minä senkun nautin ku ei tarvitse enään isonmahani kanssa lyllertää tuolla helteessä. On syksyssä muita ikävempiäkin puolia, illat pimeitä ja pimeä aika senkun pitenee päivästä päivään. Talvea odotan kaikista eniten on niin valoisaa ja kaunista. Rakastan lunta, mutta pakkasta en niinkään. 

Sitten vielä vähän kuulumisia. 

Olen tosiaan kotona arkena ja välillä tuntuu hullulta istua 4 seinän sisällä kaikki päivät, mutta omavalinta. Kahtena viimeviikonloppuna olen onneksi saanut nauttia läheisten ihmisten seurasta, vaikka he kaukana ovatkin. Kyllä se vaan aina piristää kun sisko=parasystävä tulee käymään. Eli viimeviikonloppuna siskoni ja hänen poikaystävä oli täällä meillä käymässä ja edellisenä olimme Jannen kanssa serkkuni luona nivalassa juhlimassa kummityttöni 2vee synttäreitä! Tuntuu ettei siitä ole kuin aivan hetki kun hän tuli maailmaan elokuisena päivänä, mutta niin se aika on kulunut. Enemmän tahtoisin olla hänen elämässä mukana, mutta jospa sitten kun hän kasvaa ja oppii itsekin matkustamaan tädin luokse<3! Myös isäni asuu perheineen Nivalassa ja kävimme sielläkin samalla kun kerran nivalassa olimme. 

Olen ollut todella flunssainen viimeisen 1-2kk ja nyt tuntuu että taas pahemmaksi menee:( Väsymys iskee jo pieniä koti hommia tehdessä ja suuremmat jutut jäävät kyllä usein tekemättä. Muuten arki sujuu normaali rytmejä noudattaen. Sain vielä viikonloppuna kokea yllärin kun astianpesukoneeni päätti hajota... Suuri vika ei ole mutta vedet eivät vain poistu.. Minä ku se vihaan sitä tiskausta, varsinkin talossa jossa ei ole astoiden kuivauskaappia ja vain yksi pesuallas... Viimevikolla kävin laittamassa geelikynnet! Tykkään!

Eilen kävin ultrassa ja neuvolassa! Pikkuneinen on jo 1480g! Tuntuu hurjalta että kannan sisälläni niin suurta ihmisen alkua! Synnytysvalmennuksetkin alkaa ensiviikolla hui! Toivotaan että ne auttavat synnytysjännitykseeni!

 

<3: Janette

Hei. Ihana viikko takana! Eilen ihana mieheni ja minä mentiin kihloihin! Olemme pitkään siitä puhuneet mutta nyt kyllä   Janne pääsi yllättämään täysin<3

Raskauskin on edennyt eilen viikolle 26! Pikkuhiljaa synnytys ja lapsen maailmaan tulo alkaa lähenemään. Ajatuksia raskauden suhteen on ollut viimeaikoina monenlaisia millainen lapsi sieltä syntyy, millainen äiti minusta tulee, millainen kasvattaja olen. Olen samalla myös miettinyt millaisia kasvattajia minulla on ollut.

Toivoisin että osaisin olla edes vähän samanlainen äiti kun mitä oma äitini on ollut minulle. Minulla on aina ollut rajat ja säännöt, mutta luottamus silti toisiimme on ollut hurjan suuri. Tiesin aina että vaikka olisin tehnyt jotain väärää kotiin kyllä uskaltaa mennä. Äiti on aina tukenut ja auttanut minua. Hänelle on uskaltanut kertoa kaiken ja hän on aina jaksanut kuunnella. Vaikka elämäsämme moni asia muuttuikin silti tiesin että äiti kyllä pitää huolta että me pärjäämme ja niin se on aina ollutkin. Vielä nykyäänkin kun asun kotoa jo pois tiedän että ovi on aina auki tarpeentullen ja että äiti on aina puhelimen toisessa päässä vastaamassa välillä hänen mielestään hieman outoihinkin kysymyksiini.